Doni BH

Oli porukalla naama kurtussa de Veranon PAKK-kokeessa. Ilmoitin Donin ensimmäiseen käyttäytymiskokeeseensa ja äijähän pisti parastaan! Donin kanssa on ilo harrastaa, koska se on tuollainen monitoimikoira ja se on tähän mennessä hakenut agista oikeudet II-luokkaan (2x vKUMA sieltäkin jo) ja tokosta EVL:n.

Kuitenkin takaisin aiheeseen eli siihen kokeeseen. Doni työskenteli normaaliin tapaansa ja se kiskaisi kahta pistettä vaille täydet! Doni oli luokkansa paras ja tuomarilta tuli tunnustusta tästä hienosta työskentelystä ja kiva nähdä tälläinen pippurinen chihu kisaamassa myös. Sanoi myös, että teki yhtä hienoa työtä kuin hänen näkemät oikeat pk-rodut, että nyt ei tosiaan ollut mitään löysäilyn makua tän tuloksen saamisessa, koska on chihu. Olisi pärjännyt kuulemma yhtä hyvin esimerkiksi sakemannina.

Doni jätti taakseen usean "oikean" pk-rodun, esimerkiksi seitsemän novascotiannoutajaa ja kolme bordercollieta (joille kaikille hyväksytty tulos). Hyväksytyissä oli toinenkin vähän erikoisempi tapaus, nimittäin silkkivinttikoira!  

Doni aiheutti hämmennystä ja jotkut oikeatkin pk-harrastajat kävivät kysymässä, että mitenkä olen kouluttanut sen noin hyvin. Sanoin vain, että samalla tavalla kuin muutkin pk-koirani. Siihen kerroin sitten omistavani suursnautsereita ja laumanvartijoita ja että Donille + muille pikkufifeille päti aivan samat säännöt kuin isoillekin. Meillä ei mitkään pikkutirrit hypi pöydillä.

Ai niin! Uusin tulokkaamme on Dreena, joka on rodultaan pyreneittenmastiffi. Urosta tälle nyt vähän haaveilen kaveriksi, mutta saa nähdä löytyykö.

Ja että mikä koira?

Talouteemme asteli kaksi aivan outoa koiraa - molossityyppisiä kaunokaisia. Nämä neidit tuntevat nimet Mandy ja Dolli. Vähän pelkäsin lähteä ottamaan näitä kahta, koska kumpikin rotu on niin vieras minulle ja näitä ei muutenkaan ihan joka paikasta löydy. Otin yhteyttä Marcusiin, joka kasvattaa näitä komistuksia niiden alkuperäisellä alueella Uruguayssa. Lupasin tulla Marcusin luokse tutustumaan hänen koiriinsa ja samalla reissulla päättää otanko itselleni koiran mukaan, kun hänellä sattui juuri olemaan useampi kasvattipalautus, koska omistajat eivät olleet pärjänneet niiden kanssa.

Marcusin luona oli vähän aikaa kusi sukassa. Paljon tälläisiä alkukantaisempia koiria ja ei pelkästään näitä Mandy & Dolli rotuisia vaan muitakin. Marcusilla oli aivan ihailtavat tilat koirilleen ja sisällä minua vastassa oli useampi tapaus. Mieleeni heräsi heti kysymys - miten ne pärjäävät noin hyvin keskenään? Marcus esitteli minulle kotiaan kuin olisin tuntenut hänet aina: kuolleen äitinsä valokuvat, kuolleen vaimonsa kuvia, hääkuvia ja muuta elämäänsä. Seinät oli täytetty koirien valokuvilla, joista Marcus sanoi, että ne ovat nykyään hänen elämänsä. Pystyin tunnistamaan itseni. En vain ollut menettänyt elämässäni niin paljon. Vain parhaan ystävän. Rauhoituin eivätkä koirat tuntuneet enää yhtään hirveiltä - nehän olivat aivan samanlaisia kuin omani ja suurin osa jopa pienempiä kuin omani.

Marcus esitteli kotia etsivät. Sieltä löytyi viisi tämän rotuista ja viisi muun rotuisa molossikoiraa tai siinä taisi olla kolme samaa rotua ja kaksi sitten eri rotuisia. Cimarroista kaksi oli uroksia ja kolme narttuja. Marcus päästi ne yksitellen tutustumaan minuun. Osa ei kiinnittänyt mitään huomiota, mutta nuori ja molossiksi vielä kevyt narttu Mandy kiinnitti minuun paljon huomiota. Se tuli hyppimään päälle ja pusuttamaan minua. Sydämeni suli ja sanoin Marcusille, että eiköhän tämä päätös ole selvä. Minulla alkoi olemaan kiire lentokoneeseen, mutta joku suurempi voima pakotti minut siirtämään lentoa, joten sain vielä viettää yöni Marcusin luona.

Vietin aikaa kotia etsivien koirien kanssa loppuillan. Marcus seurasi minun koirien kanssa hengailua naureskellen. Ihastuin myös Marcuksen Dolly-nimiseen narttuun, joka etsi myös kotia. Aikani leikittyäni ja oltuani koirien kanssa kysyin, että olisiko minun mahdollista ostaa kummatkin nartut. No loppujen lopuksi Suomeen mukaani lähti Dolly (nykyään Dolli) ja Mandy!