Valitettavasti en ole kerinnyt kirjoitella. Meillä on ollut kauheaa kiirettä päällä viimeinen kuukausi! Olen joutunut pakkaamaan muuttolaatikoita ja samalla kävin hakemassa kauan kaivatun kauhu kolmikon - Figon, Jujun ja Millan. Kun nämä pääsivät paikan päälle alkoikin muuttorumpa. Kaikki tavarat ja koirat pääsivät ehjänä perille.
Muutimme taajama-alueelta pois, koska halusin rauhallisempaan paikkaan. Paikkaan missä voisin surutta pitää koiria vapaana. Löysinkin viikkojen katselun jälkeen vähän ränsistyneen maatilan, asuin rakennus oli kyllä hyvässä kunnossa. Saimme kuskattua kaikki tavarat jo keskiviikkona tänne.
Alkuviikosta muutto oli jo hyvässä mallissa ja suurin osa kamoista saatu paikalleen. Tiistaina 16vuotias Anne tuli meille heti aamusta vahtimaan koiria, kun minun piti kiirehtiä lentokentälle, että pääsisin Ranskaan. Ai miksi? Siellä odotti elämäni uusi mies..
Olin kysellyt Meripelastajasta yhtä nöffiurosta aikaisemmin samalla kun olin kysellyt Kertusta, mutta en ollut kuullut siitä sen jälkeen mitään. En siis tiennyt oliko omistaja päättänyt pitää sen vai oliko ostotarjoukseni unohdettu. Päätin sitten, että en jää odottelemaan enään tätä urosta pisempään ja aloin etsimään itselleni nöffiurosta muualta. Maaksi otin Ranskan, koska olin todennut jo aikaisemmin siellä olevan hyviä nöffejä.
Kahden sijoitusnöffinarttuni kasvattaja suositteli Pedroa. Soitin sitten Pedrolle ja kyselin pennuista. Ja pöh, ei hänellä mitään pentuja ollut vain aikuinen (vuoden ikäinen) nöffiuros jonka pää oli kuin puuta jonka takia Pedro ei ollut uskaltanut luovuttaa sitä mihkään. Hain uroksen Ranskasta ja matka sujui hyvin Suomen lentokentälle asti.
Siellä kuulin yhdestä kuulutuksesta lopun "Iso & musta koira juoksee irtona", mutta paikka jäi täysin auki, että missä. Kävin infosta kyselemässä koiraa ja näytin rekisteripaperit uroksestani. Infon nainen ei meinannut uskoa, että uros voisi olla minun. Pitkän harkinnan jälkeen hän sanoi, että koira oli saatu kiinni ja se tuotaisiin ovien eteen. Kiitin ja kävelin oville jossa urokseni odotti minua. Tuntui jotenkin hankalalta vakuuttaa turvamiehille omistavansa juuri sen koiran joka mulkoili pahasti kulmien alta ja yritti välillä väistää.
Uros sai nimensä lasten elokuvasta "Oliver ja kumppanit", koska se oli ensimmäinen elokuva jonka Oliver katsoi Suomessa ja haukkui aina Oliver nimen kuullessa. Ei se voi tarkoittaa muutakuin sitä, että se haluaa olla Oliver. Poika tottui nopeasti uuteen nimeensä ja tottelee sitä jo moitteettomasti.
Oliverista sai huomata heti ensimmäisinä päivinä, että se on ihan oikeasti kovapäinen. Miellyttämishalu tuntuu olevan todella pieni ja yhteistyö ei suju vielä täysin mutkattomasti. Silti ilmoitin Oliverin sen ensimmäiseen tokokokeeseen joka on 19päivä. Pitäkää peukkuja, mutta tuntuu, että kyllä sieltä se nolla tulee, jos jotain ihmettä ei tapahdu. Ai niin, tässä Oliverin sivut, jos haluatte tutustua paremmin.
